Milloin olen liian vanha?
|

Milloin olen liian vanha?

Milloin olen liian vanha? Vanhuutta on käsitelty viime aikoina siellä ja täällä mediassa. Olenko minä vanha? Olenko peräti liian vanha? Milloin olen liian vanha? Oletko sinä joutunut jo miettimään näitä kysymyksiä? Tulevatko nuo kysymykset sinulle yllätyksenä? Oletko valmistautunut niihin ja löytänyt vastauksen? Tuntuvatko ne loukkaavilta? Tämän kirjoituksen lopussa on pari kevyehköä esimerkkiä loukkaavasta käytöksestä. Olenko…

Vuoden 2022 alussa
|

Vuoden 2022 alussa

“Uusi vuosi, uudet kujeet” Vuoden 2022 alussa. Nyt kädet ristissä toivomaan, että tuo sanonta pitää paikkansa. Kaksi viimeistä vuotta ovat olleet niin hankalia, ennenkuulumattoman erikoisia ja jopa vaarallisia, että nyt on pakko tulla parempaa, eikö totta. Uusi vuosi, uudet kujeet.  Näin ajattelee Oiva Ruoho monen muun tavoin. Ihmiskunnalla on toki muitakin isoja ratkaistavia ongelmia, kuin…

Huh hellettä heinäkuussa

Huh hellettä heinäkuussa

Huh hellettä heinäkuussa Vuosi on nyt jo puolivälissä, mutta monta kesäistä päivää on vielä edessäpäin.  Laita jalkaan punaiset kengät, kävele puujaloilla ja tanssi raggaen tai kantrimusiikin tahtiin.  Bongaa rumia rekkoja, vietä päivä runon, Unikeon ja Jaakon parissa, syö usein jäätelöä, mutta älä vaan astu ampiaisen päälle!  Heinäkuussa jokainen päivä on juhlapäivä 1.7. Maailman vitsipäivä Kansainvälinen…

Juhannus ja kesäkuun monta muutakin juhlaa

Juhannus ja kesäkuun monta muutakin juhlaa

Juhannus ja kesäkuun monta muutakin juhlaa Kesäkuu on pullollaan tärkeitä kansainvälisiä juhlapäiviä. Niitä löytyy tässä kuussa peräti kaksikymmentä kahdeksan kappaletta. Maailmanlaajuisia päiviäkin on peräti kaksikymmentä neljä. Monet eläimetkin juhlivat kesäkuussa. Dinosauruksilla, kissoilla, Corgi-koirilla, merikilpikonnilla,  hummereilla, monneilla, simpukoilla, krokotiileillä, kalkkunoilla, kirahveilla, rumilla koirilla, Karvisella ja Aku Ankalla on juhlakuukausi. Kilpikonnilla on juoksukilpailut 5.6. ja Koirat viettävät…

Toukokuun alussa juhlitaan vappua ja äitejä

Toukokuun alussa juhlitaan vappua ja äitejä

Toukokuun alussa juhlitaan vappua ja äitejä Toukokuun alussa juhlitaan vappua ja äitejä. Toukokuu on aivan pullollaan kaikenlaisia hauskoja, tärkeitä ja mukavia päiviä. Kuukausi alkaa Vapputunnelmissa ja heti viikon päästä juhlitaan kaiken ikäisiä äitejä. Tämä sanonta sopii hyvin toukokuuhun: Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. 1.5. Vappu Rehtoripäivä       …

Huhtikuu alkaa aprillipilalla ja pajunkissoilla

Huhtikuu alkaa aprillipilalla ja pajunkissoilla

Huhtikuu alkaa aprillipilalla ja pajunkissoilla Huhtikuun ensimmäisenä päivänä  kerrotaan aprillijuttuja ja etsitään pajunkissoja. Viimeisenä päivänä vietetään vappuaattoa ja kaivetaan esiin ylioppilaslakit, vappuviuhkat ja kävelykengät. Väliin sopii monenlaista kansainvälistä, koto-suomalaista, erikoista ja kivaa juhlapäivää.  1.4. KIIRASTORSTAI Aprillipäivä Lukeminen on hauskaa -päivä Runouden ja luovuuden päivä Pasuunansoittajien päivä Syötävien kirjojen päivä Pitsinnypläyspäivä Kansainvälinen hauskaa työpaikalla -päivä Sorry…

Maaliskuun päiviä

Maaliskuun päiviä

168 tärkeää, hauskaa ja kummallista asiaa on saanut paikan maaliskuun kalenterista. Nappaa mieluisat maaliskuun päivät ja juhli omalla tavallasi. Jos et millään keksi miten, netistä löytyy monia ehdotuksia. 1.3. Syrjinnän vastainen päivä Baristapäivä  Hevosten suojelupäivä          Sian päivä                             …

Monenlaisia päiviä

Monenlaisia päiviä

Helmikuun kalenterista löytyy monenlaisia päiviä. 7.2. Balettipäivä    Purukumipäivä  Tervehdi naapuriasi -päivä  Työskentele alasti -päivä             Viikko 8.2. – 14.2. on flirttailuviikko ja kondomiviikko                                                                     8.2. Leijanlennätyspäivä   Naura ja rikastu -päivä Oopperapäivä   Puhdista tietokoneesi -päivä Lainan päivä 9.2. Hammassärkypäivä muistuttaa hyvästä hampaiden hoidon tarpeesta! Lue kylpyammeessa -päivä   Pitsapäivä 10.2. Sateenvarjopäivä 11.2. 112 -päivä https://112.fi/112-paiva Ammattiurheilijoiden…

MERKILLISIÄ PÄIVÄ

MERKILLISIÄ PÄIVÄ

Merkillisiä merkkipäiviä 24.1. – 6.2. On tuttuja nimipäiviä, syntymäpäiviä, liputuspäiviä ja monenlaisia juhlapäiviä – ja merkillisiä merkkipäiviä! 24.1. sunnuntai Kohteliaisuuspäivä Röhönaurupäivä Kansainvälinen koulutuksen päivä Oluttölkkien arvostuspäivä Maapähkinävoin päivä 25.1. maanantai Vastakohtapäivä Kuplamuovin arvostuspäivä Irish Coffee -päivä Siemenvaihtokaupan päivä 26.1. tiistai Puolisoiden päivä Kansainvälinen tullipäivä 27.1. keskiviikko Kansainvälinen holokaustin muistopäivä/ Vainojen uhrien päivä Kuplamuovin arvostuspäivä Suklaakakkupäivä…

Merkittäviä merkkipäiviä 2

Merkittäviä merkkipäiviä 2

Merkittäviä ja merkillisiä merkkipäiviä 10.1. – 23.1. maailmassa monta on ihmeellistä asiaa… 10.1. sunnuntai Omituisten ihmisten päivä Huonekasvien arvostuspäivä Vähennä energiakulutuksen kustannuksia -päivä 11.1. maanantai – – . – . . – . – – . – . . – – – – – – – – – . Morseaakkosten päivä – OPI MORSETTAMAAN OMA…