NYT EI OLLA JÄNIKSEN SELÄSSÄ - sanontoja ja sananlaskuja

Nyt ei olla jäniksen selässä

Tätä saa jakaa!

JIPPII !!! Ensimmäinen kirjani on nyt valmis. Kirja sisältää sanontoja ja sananlaskuja sekä runsaasti aiheeseen sopivia kuvia.

Tämä koronavuosi on ollut ihan kauhea ja näyttää jatkuvankin sellaisena. Sain kuitenkin pitkäaikaisen haaveeni toteutettua. Julkaisin kirjan! Ilman tartunnan pelkoa, liikkumisrajoituksia ja ihmissuhteiden välttelyä se ei olisi vieläkään onnistunut.

Jäniksen selässä ei ole voinut nyt olla

NYT EI OLLA JÄNIKSEN SELÄSSÄ ja muita värikkäitä sanontoja maalta ja kaupungista julkaistiin elokuun 1. päivä 2020.
Sanat tähän kirjaan olen saanut omalta äidiltä. Äitimme käytti puheessaan paljon kaikenlaisia sanontoja ja sananlaskuja, joita olen vuosien varrella kirjoittanut muistiin. Ja nyt olen koonnut ne kaikki yhteen kirjaksi. Äiti lähti keskuudestamme vuosi sitten (2019), mutta hänen sanansa jäivät.

Kirjan kansi syntyy

Sananlaskut, vanhat sanonnat ja hokemat ovat kansanperinnettä. Aforismia voidaan pitää sananlaskun taidekirjallisena muotona, kertoo Wikipedia. Sananlaskut jatkavat siis elämää uudella nimellä. Kekseliästä.

Toiveeni on, että kirjasta välittyy hauska ja humoristinen tunnelma. Että historia herää henkiin ja että lukija antaa mahdollisesti uuden elämän jollekin unohtamalleen sanonnalle, tai löytää jopa uuden, kivan
suuhunsa sopivan hokeman. Minusta olisi mukava, jos hän saisi älynväläyksen tai neronleimauksen. Toivottavasti ei kuitenkaan tule tupenrapinoita.

Kirjassa on värikäs ja runsas kuvitus. Kirjaa voi tilata perinteisenä opuksena sekä e-kirjana.

Nyt ei olla jäniksen selässä

Suomen kieli on kiehtovaa. Aivan hullaannun, kun loihdin suuhuni vaikkapa sanat hongankolistaja, aataminomena,
virrenveisaaja, tursaa kunnolla, taikka kataja ja ristirantunen. Ne soivat korvissa niin ihanasti.

NYT EI OLLA JÄNIKSEN SELÄSSÄ

Siskoni, taiteilija ja graafikko-opiskelija Hannele Mathlin on taittanut kirjani. Kirjan kuvittajina toimivat sisarukseni sekä omat lapseni.

Maikkimoon

Mitä mieltä sinä olet? Kerro pois.