Tätä saa jakaa!

Oppia ikä kaikki on melkein totta

Suomalainen kansanperinne tarjoaa monenlaista viisautta ja opetusta. Yksi sen pullollaan olevan aarrearkun aarteista on tuo oppia ikä kaikki. Onko sen tarkoitus houkutella pieniä ihmisen alkuja opettelemaan tarpeellisia taitoja vai meitä isoja ihmisiä kehumaan heitä jostain opitusta? Päteekö se vielä elämäntaipaleen viimeisiä vuosikymmeniä tallustavaan aikuiseen?                                                                      Mitä se oikein tarkoittaa?

Oppia ikä kaikki

girl standing on grass field facing trees
Photo by Emma Bauso on Pexels.com

Pienten lasten kohdalla sanonta on ehdottoman kiistattomasti totta. Heillä on luonnostaan halu ja taito oppia.  Oppiminen on matkimista. Siten Oiva Ruohokin oppi konttaamaan, kävelemään, syömään ja puhumaan. Ja aina Oivan into oppia parantui puolella, kun kasvattajat ymmärsivät kehua poikaa. Oiva juoksi nopeammin, kiipesi yhä korkeammalle puuhun ja puhui rohkeammin. Citius, altius, fortius.

Kerran ollessani päiväkodissa töissä, esikouluikäiset pojat pyysivät minua juoksemaan kilpaa kanssaan. Taisivat nassikat jo lähtöviivalla tietää, miten siinä kävisi. Piirrettiin lähtöviiva ja valmiina paikoillanne hep, ampaistiin matkaan. Pojat siis ampaisivat. Olin oikeasti järkyttynyt kun jäin viimeiseksi. Poikien vauhti oli ihan hirmuinen ja voitonriemu saman mukainen. Sitä oli ihana katsoa.

Onko oppia ikä kaikki totta?

elvis presley dancing
Photo by Pixabay on Pexels.com

Myös Oiva juoksi kilpaa, kiipeili, loikki, hiihti, ui ja pelasi. Hän mittelöi toisten lasten kanssa voimiaan, hioi osaamistaan ja oppi näppärästi uusia taitoja. Oppimisen ilo ja halu asuivat hänessä, puskivat ulos pienestä suusta, panivat jalat liikkumaan ja rummut lyömään kasvulle tahtia. Hän oppi jo pienenä, että aina ei voi voittaa, vaikka häviäminen keljutti.

Näin yhtenä päivänä videon, jossa pienet lapset opettelivat konttaamaan. Minä en ainakaan ollut nähnyt aikaisemmin niin montaa erilaista versiota konttaamisesta. Ihmetytti, ihastutti ja nauratti.

https://www.youtube.com/watch?v=Op6aEhVD9Wg

Oppia voi monella tavalla. Videolla pienet lapset ovat juuri oppineet konttaamaan. Tapoja on monia ja jokaisen tapa on persoonallinen. Onko oikein sanoa, että jokin tapa on väärä? Ei!

Moittiminen on paras tapa nujertaa oppimisen halu. Vähättely on yhtä kamala ase.

Oppia ikä kaikki on melkein totta

Ikä kaikki

Tietenkin aikuinenkin oppii, eläkeläinen oppii ja vanhus oppii. Ehdottomasti. Jos vain tahtoo, on motivoitunut eikä anna ympäristön tai oman mahdollisen omaksumisen taidon hidastumisen lamaannuttaa. Vierivä kivi ei sammaloidu.

Sen Oiva Ruohokin tietää ja hyväksyy sen, että omaksumisen taito on poikavuosista hiukan hidastunut. Mutta aivojen kovalevylle mahtuu tietoa iästä riippumatta.

Oiva on ilmoittautunut verkkokurssille! Aivan helposti se ei käynyt, kun vuosikymmeniä on jo viisi ja edellisistä opinnoista on aikaa. Mitä hyötyä tästä on, opinko minä, olenko kuitenkin liian vanha? Olisi pitänyt tehdä tämä jo silloin kun ikä alkoi nelosella.

Hyvä Oiva Ruoho! Sinä teit sen! You did it!

Oppia ikä kaikki on melkein totta

Oppia kaikki?

assorted butterflies
Photo by Evie Shaffer on Pexels.com

Tarkoittaako sanonta, että kun ikänsä harjoittelee, tekee, oppii ja opiskelee, niin hamassa lopussa pitäisi tietää kaikki? Kolmekymmentä vuotta sitten kuulin, että kymmenessä vuodessa tieto kaksinkertaistuu. Seitsemän vuotta sitten Yle uutisoi, että oppikirjat happanevat käsiin. Tietoa meillä on ja saamme sitä koko ajan lisää. Yksikään ihminen ei voi tietää kaikkea, mutta kvanttitietokone saattaa tietää.

Oivan mielestä oppia ikä kaikki on totta!

  • Kuka on Oiva Ruoho? Sen saat tietää seuraavassa blogissa.

Sananlaskuja ja sanontoja: Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.

Mitä mieltä sinä olet? Kerro pois.