Mikä piristäisi mieltä, kun virus pelottaa?

Samaa kysymystä mietin tänäänkin, vuoden viimeisenä päivänä. Nyt olemme toki eri tilanteessa kuin keväällä. Raskaat kokemukset, vapauden rajoitukset, pitkäaikainen pelko ja surulliset uutiset ovat masentaneet monen mielen.
Keväällä tunnelma oli pelottava. Maailmankirjat olivat sekaisin. Vielä ei ollut tietoa rokotteen pikaisesta valmistumisesta. Nyt tiedämme, että ympäri maailmaa kemistit, tutkijat, asiantuntijat ja ”kaiken maailman dosentit” ovat tehneet uskomatonta tutkimustyötä ja rokote on valmis. Valoksi tunnelin päässä tätä tietoa monet kutsuvat.
Toivo herää
Nyt on toivo herännyt. Se on kuin Betlehemin tähti, jota lähdemme seuraamaan.
Takaisin kevääseen. Silloin joka tuutista painostettiin kuntoilemaan, leipomaan, tamppaamaan mattoja ja järjestämään kaapit, mutta minua tuollaiset ohjeet eivät piristäneet yhtään. Sitten näin uutisen, että valokuvaajat olivat alkaneet dokumentoida elämää koronan aikana.
Ajatus
Siitä sain ajatuksen, että voisimme sisarusten kanssa tehdä oman yksityisen dokumentin. Ideana oli lähettää valokuva, piirustus, ajatus, runo, lehtijuttu, (vale)uutinen tai vaikka vain sana päivän tunnelmasta yhteiseen WhatsApp-ryhmäämme. Asumme kaikki neljä eri paikkakunnilla Suomessa ja Ruotsissa.





- Carlito Adelsössä
- Hannele kuvasi kevään ensimmäiset leskenlehdet
- Jouko ja kuovi Oijärven mökillä
- Inkerin huovutuksia
- huhtikuun muistot kirjoihin tallennettuina
Ideani sai hyvän vastaanoton ja toteutimme sen huhtikuun aikana. Viestit sisälsivät paljon kuvia ja videoita arkemme puuhista ja ympäröivästä luonnosta, mutta myös kuulumisia, kysymyksiä, muistoja ja leivontaohjeita. Välillä rupesimme runolle.
Kirjaprojekti
Se projekti oli mukava, piristävä, hauska ja yhteenkuuluvuuttamme vahvistava, kun emme voineet olosuhteiden vuoksi tavata toisiamme.
Olen koonnut tuon huhtikuun viestinvaihdon ja kuvat kirjoiksi sisaruksilleni. Sekin projekti oli mielenkiintoinen ja tämän ankeuden keskellä kovasti piristävä. Tuosta projektista voit lukea lisää tästä.
Kohti uutta
Koska tämä viheliäinen näkymätön vieras vaikuttaa olevan kovin sinnikäs ja viipyvän vielä pitkään keskuudessamme, voisimme piristää itseämme ja toisiamme jälleen jollain uudella projektilla.
Mikä piristäisi mieltä, kun virus pelottaa?

Sananlaskuja ja aforismeja: Nyt on maailmankirjat sekaisin.
